torstai 11. kesäkuuta 2009

Vuosi-meemi

Anonyymin innoittamana minäkin osallistun vuosi-meemeilyyn:), vaikkakin käsitteenä aivan tuntematon! Mutta aina oppii uutta...



10 vuotta sitten minä

1. Olin juuri muuttanut Helsinkiin ja olin aivan pihalla.
2. Kokkasin enimmäkseen nuudeleita.
3. Keskeytin lukion.

5 vuotta sitten minä

1. Muutin Turkuun.
2. Päätin jatkaa opiskelua ja valmistuin ylioppilaaksi.
3. Kokkasin ensimmäisen kerran tulevalle miehelleni.

3 vuotta sitten minä

1. Olin hyvää vauhtia opiskelemassa.
2. Menin kihloihin.
3. Jaksoin harrastaa kaikenlaista.

vuosi sitten minä

1. Valmistuin koulusta. (reilu vuosi sitten...)
2. Vietin 1. hääpäivää.
3. Pääsin työelämän makuun.

Tähän asti tänä vuonna minä

1. Uskoin, että meille tulee vain eläinlapsia.
2. Olen enimmäkseen vain paiskinut hommia.
3. Olen odottanut kesälomaa ja jo melkein perinteeksi muodostunutta perhelaivareissua:).

Eilen minä

1. Olin töissä ja tapasin monta tuttua.
2. Koitin syödä paistettua halloumia ilman yökkäysrefleksiä.
3. Katsoin varmaan 10. kerran sinkkuelämää- uusintoja:).

Tänään minä

1. Soitin pomolle ja alkoi ärsyttämään.
2. Mietin, että olisi vielä kiva opiskella jotain.
3. Katselin miehen kanssa potkuhousuja.

Huomenna minä

1. Herään klo 7.45.
2. Menen illalla saunaan.
3. Aion syödä jotain hyvää.
















Kesälomamaisemaa.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Ihanan kevyet banaanimuffinsit


















Aika hyvänmakuisia, ottaen huomioon ettei ole lisättyä rasvaa eikä juurikaan sokeria! Ja jos oikein haluaa herkutella, voi laittaa joukkoon esim. sokeritonta suklaata rouheena. Nam!


Kevyet banaanimuffinsit

3 banaania
1 tl kanelia
1 tl ruokasoodaa
5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vehnäleseitä
1,5 dl jugurttia (esim. perinteinen vanilja, rasvaton)
0,5 dl makeutusainetta, canderel
3 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1 rkl sitruunan mehua

päälle:

kookoshiutaleita


Soseuta banaanit haarukalla, saa jäädä vähän sattumia. Sekoita jauhot, sooda, leseet ja kaneli. Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon jugurtti ja banaanit. Lisää kuivat aineet, makeutusjauhe, vaniljasokeri, sitruunan mehu sekä maito. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Annostele muffinsivuokiin ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita. Paista 170c n. 10 min, kunnes ovat kauniin ruskeita.