sunnuntai 9. elokuuta 2009

Pullat


















Tämän peruspullaohjeen päätin muokata sen verran, että käytin sokerin sijaan canderel-makeutusjauhetta (paitsi korvapuustien täyteessä käytin ihan sokeria sekä myös voisilmäpullien päällä) sekä taikinaan tuli rypsiöljyä voin tai margariinin sijaan. Ja aivan hyviä tuli. Eipä juuri maussa huomannut eroa. Kai näitä voi edes hieman paremmalla omatunnolla kohtuuden kanssa nautiskella.


Pullataikina


0,5 dl maitoa
0,5 pakettia hiivaa
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria (tai makeutusjauhetta, lisää silloin 2 rkl sokeria taikinaan)
100 g voita tai margariinia (tai 1 dl öljyä)
1 kananmuna
vehnäjauhoja


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva taikinakulhoon ja kaada maito joukkoon, sekoita hyvin vispilällä jotta kaikki hiiva liukenee. Lisää joukkoon makeutusjauhe tai sokeri sekä sulatettu rasva tai öljy. Lisää kananmuna. Sekoita pienessä kulhossa muutama desi jauhoja, suola ja sokeri, jos käytät makeutusjauhetta sekä kardemumma. Lisää pienissä erissä hyvin vatkaten nesteeseen. Jatka taikinan alustamista lisäämällä vehnäjauhoja pienissä erissä. Kun taikina on melko kiinteää, mutta vielä käsiin tarttuvaa, kaada jauhotetulle tasolle ja jatka siinä vaivaamista lisäten jauhoja kunnes taikinasta tulee tasaista, kimmoisaa eikä tartu enää käsiin. Voitele öljyllä puhdas kulho ja laita taikina sinne nousemaan noin tunnin ajaksi.
Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, vaivaa siitä ilmat pois ja leivo pulliksi. Paista pullia 225c n. 10 min.

Ei kommentteja: